Kultainennoutaja on lempeä, luonteeltaan tasainen koira, joka sopeutuu yleensä hyvin perhe-elämään. Ne haluavat osallistua aivan kaikkeen, niin ulkona kuin sisällä. Rotu on ennen kaikkea noutaja ja se yrittää vetää, kiskoa tai kantaa kaikkea, minkä saa suuhunsa. Koirat rakastavat vettä ja niiden turvallisuudesta täytyy pitää huolta aina vesistöjen lähistöllä. Kultainennoutaja on kuitenkin myös hermoilija, jonka kouluttamiseen täytyy panostaa ja varmistaa, että koulutus hoidetaan aina lempeällä otteella.
Sir Dudley Marjoribanks (lordi Tweedmouth) ihastui noutajan kullankeltaiseen väriin ja hankki Nous-nimisen koiran Brightonista, Englannista vuonna 1865. Koira risteytettiin maksanruskean noutavan koiran, tweedin vesispanielinartun kanssa. Kultainennoutaja syntyi tätä seuranneen 20 vuoden kehitysyön tuloksena. Siinä käytettiin labradorinnoutajia, punaisia settereitä ja mahdollisesti yhtä tai kahta verikoiraa parantamaan rodun vainukoiran ominaisuuksia ja lisäämään sen massaa. Rotu rekisteröitiin vuonna 1908 ja se esitettiin vuoteen 1913 asti nimellä kultainen sileäkarvainen noutaja, kunnes nimeksi vaihdettiin kultainen tai keltainen noutaja. Vuonna 1920 rotu sai vihdoin nykyisen nimensä. Suomessa ”kultsuja” on ollut 1960-luvulta saakka ja viimeiset parikymmentä vuotta se on kuulunut Suomen suosituimpien rotujen joukkoon.
Monien rotujen tavoin kultaisellanoutajalla esiintyy toisinaan perinnöllisiä silmäsairauksia ja lonkka- ja kyynärnivelen kehityshäiriötä (dysplasia, joka saattaa olla kivulias ja heikentää koiran liikkuvuutta). Siksi koirien silmät ja lonkat tulee tutkia ennen jalostuskäyttöä.
Täysikasvuinen kultainennoutaja vaatii suhteellisen paljon liikuntaa, jotta se pysyy huippukunnossa. Pentuiässä niitä ei saa kuitenkaan rasittaa liikaa, sillä siitä saattaa aiheutua luusto- tai nivelongelmia. Pari tuntia liikuntaa päivässä riittää terveelle täysikasvuiselle koiralle, mutta koiralle kelpaa suurempikin määrä, jos omistajalla on aikaa.
Suurilla koirilla on suuri ruokahalu ja ne myös hyötyvät erilaisesta ravintotasapainosta, mukaan lukien kivennäisaineet ja vitamiinit, kuin pienet koirarodut. Kultaisillanoutajilla esiintyy suhteellisen paljon turvotusta ja vatsavaivoja. Näitä voi ehkäistä tarjoamalla koiralle pienempiä aterioita useammin.
Kultaisennoutajan muhkea turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Sen aluskarva on vettähylkivä ja erittäin tiheä, joten sitä ei saa päästää takkuuntumaan, sillä se aiheuttaa koiralle tarpeetonta kärsimystä. Pitkä turkki kastuu ja siihen jää kiinni mutaa, mutta se on helppo puhdistaa turkin kuivuttua.
Joidenkin koirien ajatellaan tulevan luonnostaan hyvin toimeen lasten kanssa, mutta kaikki koirat ja lapset tulee kuitenkin opettaa tulemaan toimeen yhdessä ja kunnioittamaan toisiaan sekä toimimaan turvallisesti. Pientä lasta ja koiraa ei saa koskaan jättää kaksin, ja aikuisen tulee aina valvoa niiden yhteiseloa.
