- Erittäin aktiivinen ja utelias kissa
- Sosiaalinen ja seuraa kaipaava kissa
- Erittäin äänekäs kissa
- Solakka ja tyylikäs kissarotu
- Turkki tarvitsee hoitoa kerran viikossa
- Allergisoiva rotu
- Tarvitsee jonkin verran ulkoilua
- Saattaa tarvita totuttelua ennen lapsiperheeseen muuttamista
Alkuperä
Isossa-Britanniassa siamilainen on yksi suosituimmista rotukissoista ja jää kakkoseksi vain brittiläiselle lyhytkarvalle. Rotu on yksi helpoimmin tunnistettavista roduista. Siamilaisen juuret ovat nykyisen Thaimaan alueella ja rotu on ollut olemassa jo vuosisatojen ajan. Tarinan mukaan siamilaiskissat olivat pyhiä ja niiden tehtävänä oli vartioida buddhalaistemppeleitä. Siamilainen tuotiin Britanniaan 1880-luvulla. Rodun alkuperäinen väritys oli klassinen ruskeanaamio, jossa on lämmin kermanvaalea vartalo ja tummat merkit, mutta lännessä jalostajat kehittivät muita väriyhdistelmiä risteyttämällä siamilaista muiden rotujen kanssa. Alun perin siamilaisilla oli karsastavat silmät ja häntäknikit, mutta niitä molempia pidetään nykyään vakavina virheinä.
Alkuperäismaa
Thaimaa (entinen Siam)
Luonne
Siamilaiskissa on luultavasti yhtä tunnettu äänekkäästä luonteestaan kuin klassisesta tyylikkyydestään. Rotu on yleensä ulospäinsuuntautunut, seurallinen ja erittäin äänekäs. Siamilaiset vaativat paljon huomiota ja haluavat olla perheenjäseniä. Rotu ei ole paras mahdollinen pitkiä työpäiviä tekevälle, sillä siamilaiset eivät mielellään ole pitkiä aikoja yksin. Asian voi kuitenkin ratkaista ottamalla saman tien kaksi siamilaisen pentua. Siamilaiset ovat erittäin älykkäitä ja kaipaavat virikkeitä. Niillä tulee olla leluja ja raapimispuu virikkeenä ja ne voi myös opettaa noutamaan heitetyn lelun.
Siamilaiskissa on pitkäikäinen rotu, jonka yksilöt voivat elää jopa yli 20-vuotiaiksi. Rotuun yhdistetään kuitenkin myös useita sairauksia. Jotkut sukulinjat ovat alttiita tietyille syöpätyypeille, esimerkiksi lymfoomalle ja sisäelinten kasvaimille. Siamilaiskissat vaikuttavat kärsivän tavallista enemmän myös kroonisesta yskästä (keuhkoputken sairaus) ja oksentelevan muita rotuja enemmän. Jotkut siamilaisten sukulinjat ovat taipuvaisia syömään tavaroita, joita ei ole tarkoitettu ravinnoksi (ilmiö tunnetaan nimellä pica), esimerkiksi villavaatteita, muovia ja muita materiaaleja. Ilmiön syytä ei tunneta.
Jokainen kissa on ainutlaatuinen ja niillä kaikilla on ravinnon suhteen suosikkeja, inhokkeja ja yksilöllisiä tarpeita. Kissat ovat kuitenkin lihansyöjiä ja ne tarvitsevat ravinnostaan 41:tä eri ravintoainetta. Näiden ravintoaineiden suhde vaihtelee riippuen kissan iästä, elämäntavasta ja yleisestä terveydentilasta. Kasvavat, energiset kissat tarvitsevat luonnollisesti ravitsemuksellisesti erilaisen ruokavalion kuin vähemmän aktiiviset seniorikissat. Oikea ruokintamäärä tulee myös ottaa huomioon. Ruokintaohjeita noudattamalla kissa pysyy hoikkana ja hyväkuntoisena, ja märkä- ja kuivaruoan suhdetta voi vaihdella kissan mieltymysten mukaan.
Siamilaisen lyhyt, kiiltävä turkki ei kaipaa erityisen paljon hoitoa, mutta kissa nauttii huomiosta myös turkinhoidon muodossa. Kuten useimmat lyhytkarvaiset kissat, myös siamilaiset hoitavat oman turkkinsa erittäin hyvin. Muiden kissarotujen tavoin myös siamilainen tarvitsee säännölliset rokotukset, joilla ehkäistään sairauksia, loishäädöt ja vuosittaisen eläinlääkärin terveystarkastuksen.
Rotua ei yleisesti pidetä parhaana rotuna lapsiperheisiin, mutta kaikki kissat ovat erilaisia. Huolellisen totuttelun myötä kissa voi oppia elämään lasten kanssa.