Your Pet, Our Passion.
Nukkuva kissa omistajan polvella

Kissojen ja kissanpentujen sterilointiin/kastrointiin liittyvät useimmin kysytyt kysymykset

5 minuutin luku

Olet siis hankkinut uuden pörröisen perheenjäsenen – loistavaa! Kun kissanpentusi on vielä niin pieni ja suloinen, on vaikea kuvitella, että sillä olisi omia pentuja.

Kissat kuitenkin tulevat sukukypsiksi 4–6 kuukauden ikäisinä, joten kissasi voi saada omia pentuja ollessaan pentu vielä itsekin. Siksi tuoreen lemmikinomistajan kannattaakin miettiä kissan leikkauttamista jo hyvissä ajoin. Sterilointi/kastrointi suojaa kissaasi yllättäviltä tiineyksiltä ja tietyiltä taudeilta.

 

"Päätös kissan leikkauttamisesta on yksi suurimpia, joita lemmikinomistajan täytyy tehdä. Purinan PetCare-tiimi vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi."

 

Kissan sterilointi

Sterilointi suojaa kissaasi yllättäviltä tiineyksiltä ja tietyiltä taudeilta.

Kissan kastroinnin tai steriloinnin ei tarvitse olla pelottava päätös. PetCare-tiimimme kertoo sinulle kaiken tarvittavan kissan kastroinnista/steriloinnista, jotta sinä voit tehdä itsesi ja kissasi kannalta parhaan päätöksen.

Kastrointi/sterilointi on yleinen rutiinitoimenpide, jossa kissasi lisääntymiselimet poistetaan.Narttukissan kohdalla puhutaan steriloinnista ja uroskissan kohdalla kastroinnista.

  • Steriloinnin yhteydessä narttukissoilta poistetaan munasarjat ja kohtu. Toisinaan kissalta poistetaan vain munasarjat. Yleensä tämä tehdään kissan vasempaan kylkeen tai vatsaan tehtävän pienen viillon kautta.

  • Uroskissojen kastraatio tarkoittaa kivesten poistamista. Uroskissojen toimenpide on huomattavasti helpompi, eikä tikeille ole tarvetta.

Molemmat toimenpiteet ovat hyvin yksinkertaisia, ja kissa nukutetaan toimenpiteen ajaksi. Näin varmistetaan, ettei kissa tunne kipua toimenpiteen aikana.

Leikkauksen jälkeen eläinlääkäri antaa kissalle kipulääkeruiskeita, jotka auttavat leikkauksen jälkeiseen tukalaan oloon.

 

Eläinlääkäri määrää kissalle myös tulehduskipulääkkeitä kotiin vietäväksi.

Uroskissojen toimenpide on vähemmän invasiivinen, joten ne tarvitsevat kipulääkkeitä yleensä vain noin vuorokauden ajan. Naaraskissat tarvitsevat lääkitystä noin kolmen päivän ajan, jotta toipuminen olisi mahdollisimman nopeaa ja kivutonta.

Kissasi hyötyy leikkauttamisesta monin eri tavoin. Kissasi esimerkiksi välttyy todennäköisemmin tietyiltä sairauksilta sekä ei-toivotuilta tiineyksiltä. Muita steriloinnin tai kastroinnin hyötyjä ovat:

  • Sukukypsyyteen liittyvän luvattoman käytöksen kitkeminen (esimerkiksi reviirin merkkailu virtsalla).
  • Leikatut kissat eivät yleensä eksy yhtä kauas kotoa kuin leikkaamattomat kissat. Tämä suojelee kissoja auto-onnettomuuksilta ja tappeluilta muiden kissojen kanssa.
  • Kissastasi voi tulla hellyydenkipeämpi. Naaraskissoista tulee usein hellempiä.
  • Tiettyjen sairauksien, kuten kissojen leukoosin ja kissojen aidsin, tartuntariski pienenee.
  • Naaraskissan riski sairastua kohtutulehdukseen pienenee.
  • Jos naaraskissan steriloi nuorena, sen riski saada rintasyöpä pienenee.

Jos haluat leikkauttaa kissasi, varaa aika eläinlääkäriltä. Eläinlääkäri voi pyytää sinua tuomaan kissasi nukutukseen liittyvälle tarkastuskäynnille ennen varsinaista toimenpidettä.

Sinun ei tule ruokkia kissaasi nukutusta edeltävänä iltana – vettä tulee olla saatavilla normaalisti, mutta ota vesikuppi pois leikkausaamuna, jotta kissa ei juo ennen leikkausta.

Yleensä kissa viedään eläinlääkärille aamulla, ja kissa pääsee pois myöhemmin saman päivän aikana.

Kaikki kissat ovat leikkauksen jälkeen hieman tokkuraisia, mutta niiden pitäisi olla taas pian omia tavallisia, eläväisiä itsejään. Tämän jälkeen toipuminen riippuu kissan sukupuolesta, sillä toimenpiteet ovat erilaiset. Voit tehdä muutamia asioita helpottaaksesi karvakaverisi oloa leikkauksen jälkeen.

Virtsatieongelmat

Lemmikkisi virtsatieongelmat voivat lisääntyä leikkauttamisen jälkeen. Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos huomaat muutoksia kissasi virtsauskäytöksessä, jos kissa esimerkiksi käy useammin pissalla, kyykistyy pissaamatta tai virtsassa on verta.

Painonnousu

Toisinaan leikkauttamiseen liittyy painonnousua. Toimenpide ei ole suoraan yhteydessä kissojen painonnousuun, mutta leikkaus voi estää kissaa vaeltamasta pitkiäkin matkoja kumppanin toivossa. Tällöin kissa luonnollisesti liikkuu vähemmän, ja voi näin ollen lihoa hieman.

Jos huomaat lemmikkisi lihoneen, lisää liikuntaa leikittämällä kissaa tai viemällä se kävelylle valjaissa. Tutustu leikkivinkkeihimme, niin saat lisää pontta leikkivalikoimaasi.

  • Sukukypsyyden saavutettuaan narttukissa tulee kiimaan noin kolmen viikon välein. Kiima-aikaan kissa voi mouruta voimakkaasti ja olla hyvin levoton, mikä voi tehdä kotielämästä hankalaa.
  • Kun naaraskissasi on kiimassa, sinun täytyy olla hyvin tarkkana estääksesi alueen lemmenkipeitä uroskissoja saattamasta kissaasi tiineeksi.
  • Narttukissa voi saada jopa kolme pentuetta vuodessa, ja jokaisessa pentueessa voi olla jopa kuusi kissanpentua. Tämä voi tulla hyvin kalliiksi.
  • Kissasi voi tehdä enemmän ja pidempiä retkiä kauemmas kodista, mikä kasvattaa sen riskiä jäädä auton alle.
  • Leikkaamattomat uroskissat ovat yleensä myös aggressiivisempia, joten ne joutuvat todennäköisemmin tappeluihin muiden kissojen kanssa. Tämä kasvattaa kissasi riskiä saada vammoja ja levittää tartuntatauteja.
  • Leikkaamattomat naaraskissat saavat todennäköisemmin kasvaimia rintarauhasiinsa (rintasyöpä) noin 6–7 vuoden iässä. Tarkista kissasi nisät säännöllisesti kyhmyjen varalta. Jos löydät huolestuttavia kyhmyjä, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Yleensä kissoissa ei näy selkeitä fyysisiä oireita ennen tiineyden toista tai kolmatta viikkoa. Jos epäilet kissasi olevan tiineenä, ota yhteyttä eläinlääkäriin varmistaaksesi asian mahdollisimman pian. Lue vinkkimme siitä, kuinka tunnistat tiineyden merkit, jotta tiedät, mitä merkkejä pitää silmällä.

 

Kissan sterilointi on mahdollista myös tiineyden aikana, jolloin tiineys keskeytyy, eikä kissa voi enää tulevaisuudessa tulla tiineeksi. Eläinlääkärisi osaa kertoa lisää kissan steriloinnista tiineyden aikana ja auttaa sinua päätöksenteossa. Kissan ja kissanpennun leikkauttaminen riippuu omasta tilanteestasi. Mieti ennen päätöksen tekemistä, mikä on sinun ja kissasi parhaaksi.